Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Uutisarkistot: 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Juhannusviikonloppuna todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa
28.06.2021

Juhannusviikonloppuna todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa

Pohjois-Karjalassa on todettu juhannusviikonlopun (25.-27.6.2021) aikana kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista suurin osa on peräisin ulkomailta tai ne on todettu jo karanteenissa olleilla henkilöillä. EM-kisamatkalta peräisin olevia tartuntoja on todettu neljä kappaletta pohjoiskarjalaisilla. Kahden tartunnan alkuperä ei ole tiedossa.

Uusia tartuntoja on todettu viikonloppuna Joensuussa, Juuassa, Liperissä ja Rääkkylässä. Tartuntoihin ei liity laajempia altistumisia ja Siun sote on ollut suoraan yhteydessä kaikkiin altistuneisiin.

Siun sote muistuttaa, että edelleen on syytä hakeutua oireisena koronavirustiin ja noudattaa terveysturvallisuusohjeita.

Juuassa on viime viikon aikana todettu yhteensä seitsemän koronavirustartuntaa. Tartunnoista valtaosa liittyy samaan, perhepiirissä levinneeseen tartuntaketjuun. Yhteen tartunnoista liittyy myös mahdollisia altistumistilanteita Juuan keskustan liikkeissä 23. ja 24.6. Altistumispaikat on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat. Samaan aikaan samoissa tiloissa olleita kehotetaan tarkkailemaan oireitaan ja hakeutumaan lievissäkin oireissa koronavirustestiin.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija, (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Annika Huotari
puh. 013 330 4526
annika.huotari(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)