[taustamusiikki]

Ilona Pietarinen: Tervetuloa Siun soten Mikä ikä? –podcastin pariin. Podcastissa käsittelemme laajasti ikääntymiseen liittyviä teemoja arjen kokemusten ja tilanteiden kautta. Minä olen pitkän työuran ikäihmisten parissa tehnyt, nyt eläkkeellä oleva sairaanhoitaja Ilona Pietarinen. Vieraanani on eri alojen ammattilaisia sekä henkilöitä, jotka tuntevat parhaiten ikääntyvien arjen, eli ikäihmisiä.

[musiikki vahvistuu ja hiljenee]

Ilona Pietarinen: Tänään keskustelun aiheenamme on ikääntyneiden hyvinvointi. Kanssani aiheesta ovat keskustelemassa Siun soten Tulevaisuuden sote-keskus –hankkeen projektiasiantuntija Tarja Hirvonen ja SPR:n vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Jyri Hassinen. Tervetuloa!

THL:n tavoitteena on, että kaikilla ikääntyvillä ihmisillä on yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvään elämään. Erityisesti tulisi tukea syrjäytymisvaarassa olevia iäkkäitä. Syrjäytymisen riskitekijöitä ovat muun muassa mielenterveyden ongelmat, alentunut toimintakyky, heikko turvaverkko. Iäkkäiden ihmisten hyvinvointia tukevat monet asiat, niitä ovat esimerkiksi aktiivisuus sekä hyvä terveys ja toimintakyky, perhe, muut läheiset ja ystävät, turvallinen elinympäristö, vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta. Ketkä kaikki huolehtivat ikäihmistemme hyvinvoinnista? Alotatko vaikka Tarja?

Tarja Hirvonen: Ikäihmisten hyvinvointia tuetaan hyvin monella eri tasolla. Siinä ihan lähimpänä on tietysti läheiset, omaiset, se oma lähipiiri ja perhe. Omassa kunnassa tehdään paljon ikäihmisten hyvinvointia tukevia asioita, sosiaali- ja terveyspalvelut tukevat omalta osaltaan ikäihmisten hyvinvointia. Oman osuutensa tekee myöskin järjestöt ja kolmas sektori. Ihan kansallisestikin ikäihmisten hyvinvointiin on kiinnitetty tosi paljon huomiota. Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut Kansallisen ikäohjelman vuoteen 2030, jonka tavotteena on ikäkyvykäs Suomi, ja siinä on paljon erilaisia toimenpide-ehdotuksia ja kokonaisuuksia, joilla ikäihmisten hyvinvointiakin tuetaan.

Ilona Pietarinen: Haluatko Jyri jatkaa?

Jyri Hassinen: Joo, meillä Punasella Ristillä varmaan se suurin toimija on tosiaankin tämä ystävätoiminta, missä vapaaehtoset sitten ohjataan yksinäisten vanhusten, yksinäisten ihmisten, eli meillä ei oo pelkästään vaan vanhuksia, mut meil on monenikäisiä ihmisiä, mutta myös suurin osa ehkä tällä hetkellä tuntuu olevan niitä vanhuksia, ja sinne ohjataan sitten vapaaehtosia, jotka viettää sitten heijän kanssa aikaa. Käy esimerkiks vaikka pyörätuolilla ulkoiluttamassa heitä tai käy kaupassa heille, esimerkiks vaikka apteekissa hoitamassa tämmösiä juoksevia asioita, ja iha viettää heijän kanssa aikaa. Tällä ois tarkotus tosiaankin sit ehkästä sitä yksinäisyyttä, eli ku me ollaan siinä ihmisen kanssa yhessä ja keskustellaan, niin sit vanhus pääsee sitä omaa sydäntä purkamaan ja pääsee sit jakamaan omia elämän asioita. Meil on paljon esimerkiks semmosia yksinäisiä ihmisiä, joilla ei välttämättä oo mitään kontakteja, et se Punasen Ristin vapaaehtonen saattaa olla ainut semmonen kontakti hänelle, jolle hän pääsee normaalisti puhumaan ja jakamaan asioita, niin koen, et me tehdään siinä kyllä todella tärkeää työtä.

Ilona Pietarinen: Tässä tulikin, et mitä voimme tehdä ikäihmisten hyvinvoinnin eteen. Tossa Jyrin puheenvuorossa tulikin jo aika monta asiaa. Mites Tarja?

Tarja Hirvonen: No tuoho vapaaehtostoimintaan liittyen mä haluaisin nostaa semmosta näkökulmaa esille, että toi SPR:n ystävätoimintahan on maanlaajusesti ja kansallisesti tunnettu ja todella arvokasta työtä, mitä siellä tehhää. Mutta tosiasia varmaan vapaaehtoistyön osalta on tällä hetkellä, se että vapaaehtosia on aika hankala saada mukaan toimintaan, varsinkin tämmöseen ehkä pitkäkestoseen, missä täytyy sitoutua pidempiaikasesti.

Yks keino tukea ikäihmisten hyvinvointia ja toimia samalla vapaaehtosena ois ehkä vähän tämmönen kevyempi kaveritoiminta, jota kannattas nyt lähtee miettimään eteenpäin. Ihmiset on nykyään hirveen kiireisiä ja tarkkoja omasta ajastaan, ja semmonen sitoutuminen pitkäkestoseen vapaaehtostoimintaan voi tuntua vaikeelta ja siihen ei haluta ehkä lähteä mukaan. Mutta sitten tämmösel kaveri- ja kamutoiminnanlla vois lähtee vähän kevyemmin mukaan, että esimerkiks kun oon tässä omassa työssäni keskustellu paljon ikäihmisten palveluohjaajien kanssa, niin sieltä tuodaan sitä viestiä, että ikäihmisillä saattas olla halukkuuttakin lähtee mukaan johonki toimintaan, mutta se lähteminen on vaan vaikeeta, se yksin lähteminen sieltä kotoa.

Et jos siihen sais kaverin mukaan vaikka parilla ensimmäisellä kerralla, niin siitä vois sitten se innostus syttyä, ja sitten sitä tulis lähettyä toimintaan mukaan yksinkin sen jälkeen. Ja tämmöseen vapaaehtostoimintaan ois ehkä helpompi sitten sitoutua tai lähtee mukaan ihmisten, kun ei tarvi ajatella, että täytyy sitoutua hirveen pitkäks aikaa siihen toimintaan mukkaan. Ja sen voi ehkä ajottaa sitten niihin omiin aikatauluihin paremmin.

Ilona Pietarinen: Tuo kuulostaa ihan mukavalta. Mites tuota, onko tää toiminnassa miten, onko sulla esimerkiks tietoo, onko kokemuksia, miten?

Tarja Hirvonen: No ei oo varsinaisesti tämmösiä kokemuksia. Meil oli tässä hankkeessa tämmöne Etsivän vanhustyön kampanja, kirjekampanja, ja siinä kierrettiin pilottialueilla ja tuettiin näitä alueita luomaan semmosia verkostoja, ja siellä tätä ideaa heitettiin tuonne alueille, et tässä järjestöt vois ottaa koppia ja lähtee miettimään, että miten tätä voi jalostaa. Yks semmonen, mitä on käytettykin jossain päin Suomea, oli esimerkiks tämmönen kulttuurikamutoiminta, missä sitten on lähetty kaveriks vaikka teatteriin taikka taidenäyttelyyn tai muual. Et tässähän on vaan mielikuvitus rajana, miten tätä voi sitte lähtee jalostamaan ja toteuttammaan. Aina niistä omista lähtökohdista ja sen järjestön resursseista ja mahollisuuksista ja vapaaehtosten resursseista lähtien. 

Ilona Pietarinen: Kyllä, ja sitten ihan tulee mieleen, että meillä jokasella varmaan on näitä ikäihmisiä kavereina tai ystävinä, joitten kans voi tätä kulttuuriharrastusta myöskin toteuttaa. Että jos on esim. ongelma siinä liikkeelle lähtemisessä tai ei oo kyytiä tai ei pysty liikkumaan, niin olla sitten kaverina, ystävänä sille, joka haluais kuitenki osallistuu. Mites Jyri? 

Jyri Hassinen: Joo, tossa tuli hyviäkin pointteja, ja ehkä voisin Punasen Ristin näkövinkkelistä sit kertoo myöski siitä. Ystäväthän on hyvin monipuolisesti siinä ystävätoiminnassa mukana, et me ei tavallaan vaadita semmosta loppuelämäks sitoutumista, ja vapaaehtonen saa ite päättää sen, et miten usein ja millon hän käy sitten vanhusta kattomassa. Ehkä keskimäärin meillä vapaaehtoset käy sen kerran viikkoon tai kerran kahessa viikossa sit kattomassa. Meilläki on tavallaan mahollisuuet täysin auki, että voi käyä tosiaanki siellä kaupassa, voi käyä teatterissa, voi käyä ihan missä tahansa vaikka kulttuuripalvessa viettämässä aikaa sen vanhuksen kanssa. Et tavallaan mahollisuudet on täysin auki. 

Ja me tietysti vaaditaan sitten myös vapaaehtosilta sitä, et he sit ilmottaa meille, jos he katkasee sen. Et se on totta, että osa ihmisistä on ihan selkeesti semmosia, et ne haluaa sitoututa pitkäks aikaa, ja jopa parhaimmillaan tää menee siihen, että tulee aito ystävyys. Et se ei enää oo mitään semmosta järjestön välistä, vaan se on enemmänkin jo ihan aitoa ystävyyttä, milloinka ehkä se motivaatio tehä sitä meillä muuttuu lisää, et ihminen haluaa kohdata ja on hyviä keskusteluja, mitä pääsevät käymään siinä. On totta myös, että sitten tulee myös sitten niitä, et ei välttämättä oo aikaa, et ihmiset on tosi kiireisiä, ja sit jos käy jotain, tulee vaikeita asioita omassa elämässä, voi myös estää sitä. Se on myös aika semmosta, et pitää olla itsellä hyvä fiilis, et voi sitten mennä auttamaan muita, et se on hyvin tärkeää tossa toiminnassa.

Ilona Pietarinen: Joo. Tarja?

Tarja Hirvonen: Joo, Ilona toit tossa myöskin hyvän näkökulman tähän, että me ihan jokainen voijaan toimia tämmösenä kamuna taikka ystävänä siinä omassa lähipiirissä. Ehkä sitä ei aina tuu sillä lailla ajateltua, eikä sitä nyt ajattele sillä tavalla vapaaehtostoiminnan näkökulmasta taikka ikäihmisten hyvinvoinnin edistämisenä, vaan ihan semmosena arkisena ja omaan elämään kuuluvana asiana.

Sitten tohon vapaaehtostoimintaan tai tohon yksinäisyyteen liittyen myöskin semmonen toinen näkökulma, että, viittaan vieläkin tuohon, että noit vapaaehtosia voi olla vähän hankala löytää ja ihmisiä saaha sitoutumaan mukaan siihen toimintaan. Ja jotenkin, ehkä näyttää siltä, että se ei varmaan hirveesti tässä tule tulevaisuudessa tai lähiaikoina muuttumaan.

Tämän ystävätoiminnan ja tämmösen kaveri- ja kamutoiminnan lisäks niin meijän pitäs koittaa miettiä semmosia toimintamalleja, että missä me saatas näitä yksinäisyydestä kärsiviä ikäihmisiä ja muitakin yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä tulemaan yhteen ja tavallaan toimimaan toinen toistensa ystävinä ja vertaisina. Et semmosia ryhmätoimintoja tai tilaisuuksia, tapahtumia, missä saatas ihmisiä yhteen ja jotenki autettas heitä tutustumaan toisiinsa ja toimimaan toinen toistensa ystävinä. Sillon se suhdekin ois semmonen aika tasaveronen, eikä semmonen, että joku toinen tuottaa jotakin palvelua toiselle. Vaan että toimittas ihan tasaverosina ystävinä.

Ilona Pietarinen: Ja tää oiskin tärkee näkökulma, että ikääntyvät ihmiset ei vaan oo tässä yhteiskunnassa se vastaanottava osapuoli, jolle meijän täytyy, tai joille me tarjotaan palveluja, vaan heillä on ihan valtavasti annetttavaa. Mää oon kaikenlaista lukumummia, varamummitoimintaa, mitä meijän pitäs paljon enemmän hyödyntää. Me puhutaan paljon nuorempien ihmisten väsymisestä ja niistä ruuhkavuosista. Isovanhemmat assuu jossakin toisella puolella Suomee, ja ei samanlaisia tukiverkostoja oo nuorilla ihmisillä ja perheillä enää tänä päivänä, ku oli aiemmin. Tässäkin yhteydessä ikääntyvät ihmiset voi olla isoks avuks, ku me osattas vaan valjastaa ja koordinoija se heijän potentiaali siitä käyttöön.

Jyri Hassinen: Puhutaan jo siitä, että vapaaehtosia on vaikee tavallaan saaha, niin me huomattiin esimeriks sillon, ku tuli tää koronakriisi, et miten selkeesti se auttamisen halu vähentyi. Et ihmiset jotenkin tuntu, et meil vapaaehtosia tullu, et ei saaha lisää toimintaan. Ja tuntu, et on paljon vaikeempi saaha vapaaehtosia mihinkään toimintaan mukaan. Mut sit ku alko tää Ukrainan kriisi, niin sit sen jälkeen me huomattiin, et yhessä vaiheessa tuli ihan selkeä piikki siinä, et tuli jokaiseen toimintaan melkein lisää ihmisiä, et erityisesti ystävätoimintaan. Ihmiset jotenki tuntu heräävän siihen, et nyt tarvitsee auttaa.

Ja sit tää ystävätoiminta on tavallaan helppo tapa tulla auttamaan, et sä voit vaan kohdata ihmisen, ja jos on sosiaaliset taidot, tavallaan perustaidot, kunnossa, niin sä voit ihan, jopa parhaimmillaan kemiat kohtaa sen toisen kans, niin se on tavallaan helppo tapa auttaa. Koettiin, et se Ukrainan kriisi ihan selkeesti aktivoi auttajia. Ja mehän pyritään siis kouluttamaan, meillä on varmaan ehkä kaks kolme kertaa vuodessa siis ystävätoiminnan, siis Joensuun osasto esimerkiks, missä ite toimin vapaaehtosena, niin siellä me koulutetaan ystäviä, et meil on kurssi, missä he saa sen peruskoulutuksen, ja sen jälkeen he on valmiita tekemään sitä.

Ja sit jos ei oo esimerkiks vaikka käyny kurssia, niin sit niiden, esimerkiks joku meiltä piiriltä tai sit joku vapaaehtonen voi vaan kouluttaa, et se kyl pääsee sit toimintaan tavallaan mukaan. Mut se oli hyvin jännä huomio, et korona tuntu, et se pisti ihmiset tavallaan vähän piiloon, mut sitte ku tuli se Ukrainan kriisi, niin se herätti sit taas ihmiset auttamaan. Semmosta ollaan huomattu.

Ilona Pietarinen: Kuulostaa tosi hyvältä, ja hienoo, että toiminta on siellä noin aktiivista. Mut sitten Tarjalle ihan osottasin suoran kysymyksen tästä Tulevaisuuden sote-keskus –hankkeen tavotteesta ja tästä toiminnasta, niin kertositko siitä vähän tarkemmin vielä?

Tarja Hirvonen: No joo, Tulevaisuuden sote-keskus –hankehan on osa sosiaali- ja terveysministeriön Tulevaisuuden sote-keskus –ohjelmaa. Hanke on tosi laaja, tavotteita on ihan hirvittävän paljon, mutta näin ikäihmisten osalta, ja ehkä nyt tämän hyvinvoinnin, ikääntyneitten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmasta, niin siellä on semmonen kokonaisuus, missä ikäihmisten terveyttä, hyvinvointia ja elämänlaatua edistäviä fyysisiä, virtuaalisia jalkautuvia yksilöllisiä palveluja ja ryhmätoimintoja kehitettään. Ja tämän tiimoilta meillä on ollut tässä kuluneen vuoden keväänä toukokuussa tämmönen Etsivän vanhustyön kirjekampanja, missä hyödynnettiin tämmösen IkäArvokas-hankkeen Hoksauta minut –yhteydenottokorttia.

Meillä tää kampanja toteutettiin sillä tavalla, että tossa toukokuussa lähetettiin pilottialueitten, joita meillä oli Rääkkylä, Outokumpu, Tohmajärvi, Juuka, Nurmes, Eno, Uimaharju ja Hammalahti. Näitten pilottialueitten 77-82 –vuotiaille ikäihmisille, jotka ei oo säännöllisesti sosiaali- ja terveuspalvelujen piirissä, niin tämmönen kirje, ja siinä kysyttiin kysymyksiä, että onko esimerkiks elämäntilanne muuttunu, onko jotakin huolia tai murheita, haluaisko jonkun kanssa luottamuksellisesti, onko ehkä turvattomuutta. Ja tää lähetettiin tosissaan ihan perinteisesti kirjepostina, ja kirjeen mukana oli myöskin palautuskuori, ja sitten tää kirjeen palauttamalla tavallaan antoi luvan, että joko meijän, esim. soten ikäalueen palveluohjaaja tai sitten, jos asiakas sillä tavalla valitsi, niin sitten sen alueen seurakunnan työntekijä otti yhteyttä. Ja sitten siinä ruvettiin yhessä keskustelemaan ja ratkomaan sitten niitä mahollisia haasteita, mitä siinä elämässä sillä hetkellä sitten oli, ja mikä oli saanu sen henkilön sit sen kirjeen lähettämmään.

Ja näitä kirjeitä lähetettiin toukokuussa tosissaan semmonen 2000 kappaletta, ja lisäks näitä oli jaossa sitten siellä pilottialueilla myöskin. Tähän mennessä näitä kirjeitä on palautunut noin 125 kappaletta, joka on noin 6 % kaikista lähetetyistä kirjeistä. No siitä voijaan olla montaa mieltä, onko se hyvä vai huono tulos. Ainakin se kertoo sen, että kirjeet on tavottanu 6 % tämmösestä otannasta. Voi olla jossain määrin aika paljonki, että jos aatellaan, että tämmösellä osuudella, tavallaan tämä on se keino, jolla me saahaan heijät kiinni, että he eivät oo aikasemmin sitten tavallaan meijän haaviin missään tarttunu. No ne syyt, minkä takia näitä kirjeitä palautettiin, niin siel oli oikeestaan kolme semmosta isointa kokonaisuutta.

Selkeesti suurin asia oli se, että haluttiin tietoa sosiaali- ja terveyspalveluista. Eli ikääntyneetkin miettii sitä, että mitä minulle tulevaisuudes tapahtuu. Jos mulle tulee joku sairaus, tai joudun sairaanhoitoon, tai omaiselle tapahtuu jotaki, läheiselle tapahtuu jotaki. Miten me pärjätään? Mihin me otetaan yhteyttä, minkälaista apua meillä on saataviila? Eli tämmöst ennakointia ihan selkeesti. Sitten toinen iso ryhmä oli ihan selkeesti semmoset, joilla oli jo ihan selkeä palvelujen tarve. Palveluohjaajien kanssa kun juttelin näistä kirjeistä, niin sieltä nous esille se, että sieltä tuli eteen ihan semmosia tilanteita, että aikalailla viime tingassa, päästiin niitä palveluja miettimään ja tukemaan sitä ikääntynyttä siellä omassa kodissaan. Et jos nyt ei ihan kriittisiä, niin aika lähellä kriittisiä tilanteita. Ja sitten kolmas iso syy oli se yksinäisyys.

Me ollaan nyt täs mietitty tälle kirjekampanjalle vähän jatkookin, että tämmösiä kirjekampanja varsinaisesti ei varmasti tulla järjestämmään, mutta meijän toimipisteissä näitä kirjeitä on sitten jatkossa jaossa tai esitteitä jaossa, ja sitten tämän palauttamalla. Tää voi toimia tämmösenä ikääntyneille esimerkiks tämmösenä vähän niin ku matalan kynnyksen huoli-ilmotuksena, jonka tekee ikäihminen itse. Eli tämän palauttamalla niin sitten meijän, Siun soten ikäihmisten palveluohjaaja on tähä asiakkaaseen yhteyessä, ja sit voijaan lähtee kartottamaan sitä, että mikä se tilanne on. Eli vähän ennakoivana huoli-ilmotuksena. Sit tää kortti tai kirje voi toimia myöskin tämmösenä turvakorttina, elikkä tän voi ottaa mukaan sieltä tai tän voi viedä vaikka läheiselleen, ja siitä löytyy sitten meijän seniorineuvonta ankkurin yhteystiedot. Eli siinä on yhteystiedot, johon voi olla yhteydessä siinä vaiheessa, kun tulee jotakin kysyttävää tai on jotakin mietityttävää siinä omassa tilanteessa. Tai sen palauttamalla sitten antaa luvan, että meiltä ollaan yhteydessä, et ei tarvi ite soittaa, vaan sitten kun sen palauttaa postitse, niin meiltä ollaan sit yhteydessä.

Ja sit kolmas tämmönen elementti, mikä tällä kirjeellä tai tällä esitteellä on, niin läheiset voi sen viedä, omaiset, ystävät, naapurit, ihan kuka tahansa, voi viiä sen läheiselleen ikäihmiselle ja ottaa sen avulla puheeks tämmösiä joskus ehkä vähän vaikeitaki asioita, niin ku yksinäisyys ja turvattomuus. Niistä ei oo ehkä välttämättä kauheen helppo puhua tai niitä ottaa puheeks, niin tän esitteen kautta voi sitten näistä asioista ryhtyä keskustelemaan ja miettimään, että onko minun elämässä tällä saralla ehkä jotakin semmosta, mille vois vaikka tehdä vielä tässä vaiheessa jotakin.

Ilona Pietarinen: Tuohan kuulostaa todella hyvältä. Siis tuli niin monta monituista ajatusta mieleen, että miten tuota voi hyödyntää. Miten teillä on kokemus siitä, että onko omaiset miten ottanu tän avuksi?

Tarja Hirvonen: No meil on vielä toi, tää hanke, tai tämä kampanja vähän kesken, elikkä näitä tän pilotin aikana lähetettyjä kirjeitä voi palauttaa tonne marraskuun loppuun asti. Ja sit sen jälkeen, kun tämä aika päättyy, niin me katotaan, että minkä verran niistä on palautuneita niiltä, mitkä on ihan postitse lähetetty, ja sitte, minkä verran niitä on kerätty sieltä. Semmosta ihan faktatietoo tästä asiasta ei ole.

Ilona Pietarinen: Joo, mutta erittäin hyvä tommonen apuväline sitten. Tarja, sul oli jotaki mielessä.

Tarja Hirvonen:Joo, tähän meijän kirjekampanjaan liittyen vielä, että tosissaan tää pilottialueilla, alettiin tukemaan näitä pilottialueita tämmösten verkostojen luomiseen, ja tässä yhtenä, tosi tärkeessä roolissa olevana, oli järjestöt, ja nimenomaan Punanen Risti ja nimenomaan se ystävätoiminta, jota kovasti yritettiin siellä sitten saaha mukaan tähän toimintaan. Ja tavallaan tuomaan lähemmäksi järjestöjä ja meijän sote-ammattilaisia, ja tietoiseksi toisistaan, että niil on aina isommat harteet, ikäihmisten yksinäisyyden parissa, tai painiskellessa, että meitä kaikkia tarvitaan siinä.

Ilona Pietarinen: Kyllä, tuo on todella totta. No, se järjestöistä tulikin mieleen, että nyt täällä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen yhteistyökumppaneina nyt ja tulevaisuudessa on tämmönen järjestöfoorumi ollu nyt lokakuussa. En tiiä, olitko Tarja sinä siinä sitten mitenkää mukana, tai SPR:ltä.

Tarja Hirvonen: No, en ollu varsinaisesti siinä tilaisuudessa mukana, mutta vähän edelleenkin viittaan tähän kirjekampanjaan ja tän meijän projektisuunnittelijan kanssa, joka tätäki foorumia oli valmistelemassa, niin näillä pilottialueilla käytiin kertomassa just näistä järjestöavustuksista, joita hyvinvointialueet tulee nyt sitten uuden lainsäädännön myötä, niin ensi vuonna myöntämään, ja se liitty just tähän järjestöjen toiminnan tukemiseen. Ja siitä näkökulmasta niin esimerkiks tämmöstä ikäihmisten hyvinvointia edistävää toimintaa, mihin vois saada järjestöavustusta, niin vois olla esimerkiks tämmönen, kun varsinkin tuolla maaseutupitäjissä, kyllä täällä kaupunki- ja ruutukaava-alueillaki, se haaste lähtee mukaan toimintaan voi olla ne kyydit ja se pääseminen sinne.

Niin yks keino vois olla semmone, että järjestöt jotenki yhdistäs siellä alueilla voimavarojaan ja järjestäs kyytejä näille ikäihmisille semmoseen toimintaan, mitä siellä on. Elikkä tuettas sitä ikäihmisten osallistumista tämmöseen toimintaan. Ja tähän ois esimerkiks mahollista saada järjestöavustusta sitten hyvinvointialueilta.

Ilona Pietarinen: Hyvä, oliko sulla Jyri jotain?

Jyri Hassinen: Joo, me ollaan siis Punasella Ristillä, oon kokenu sen, et me voijaan siis tehä yhteistyötä ja ollaan jonkunlaisten järjestöjen kanssa myös tehty yhteistyötä. Ja koen, että semmonen ajatus meillä on, et mielellään voitas myös tehdä ja tavallaan halutaan tasasesti auttaa kaikkia, niin miks ihmeessä me ei voitas yhistää meijän voimia ja auttaa sitten tasasesti. 

Ilona Pietarinen: Kyllä, nii ku tossa Tarjakin toi esille sen, että mitä leveemmät hartiat on, niin sitä tuloksekkaampaa ja sitten, että kaikki maholliset, jotka sitä tukea ja apua ja tämmöstä ystävää ja vapaaehtostoimintaa tarviivat, niin on helpompi järjestää. Että itellä on sieltä oman työni kautta kyllä hirveen hyviä kokemuksia, niin Punasen Ristin kun seurakunnan, ja järjestöjä on paljon. Että se yhteistyö on kyllä se, mikä kantaa. Ymmärsin, et on tämmönen perustettu tämmöne lautakunta, eli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta syyskuussa nyt tässä tänä vuonna, joka laatii pelisääntöjä yhteistyölle, ja haluaa sitten, että siihen päätöksentekoon päästäs mahollisimman varhaisessa vaiheessa. Mitäs mieltä te ootte, että ois tämmösiä rakenteita sitten laadittu, et auttaako ne tässä yhteistyössä?

Tarja Hirvonen: No kyllä ehottomasti auttaa, ja nyt tässä uudistuvassa lainsäädännössä hyvin monia terveyden edistäminenhän on nostettu vähän niin ku toiselle tasolle, et se, mitä se aikasemmin on ollu, ja se on tosi tärkeetä. Että kun aina rahastakin puhutaan, niin kaikkein kustannustehokkaintahan on se ennaltaehkäisy, eikä sit se korjaaminen.

Ilona Pietarinen: Kyllä. Samaa mieltä. [naurahdus] Entä Jyri?

Jyri Hassinen: Joo, ehottomasti, et varmasti tota auttais, on aina hyvä, jos joku aina sitä suunnittelee, koska aina tuntuu vähän siltä, että kaikilla on vähän silleen oman työn kanssa se oma kiire. Et jos siihen pystyy joku fokusoimaan, niin varmasti se auttaa, et sit voi, helpompi tavallaan lähteä siihe. Nähä se ajatus ja sitten tulla vaan mukaan, et varmasti auttaa, uskon näin.

Ilona Pietarinen: Kyllä, ja tarve on valtava kyllä, että niin ku tässä keskusteluyhteydessä on tullu jo esille, että paljon on. Ja just tuo, musta tosi hienoo tuo etsivä vanhustyö, elikkä niin, että löydettäs ne, jotka todella tarvii sitä tukea ja apua, ompa se sitten minkälaista tahansa. Pitäskö ruveta miettimään sitten jo, sanotaanko noin, keski-ikäsenä, että miten jos nyt et oo mukana, et oo kovin aktiivinen, niin miten sitten saahaa rohkastua iäkkäämpänä, että ei jää sinne neljän seinän sisälle.

Tarja Hirvonen: Joo, tää onki mielenkiintone, yhteisöllisyyden ja osallisuuden terveysvaikutuksia on tutkittu tosi paljon, ja kaikki on varmaan kiistatta sitä mieltä, että niistä on hyötyä. Mut silti tää meijän länsimainen kulttuuri ja ilmapiiri korostaa tämmöstä yksin pärjäämistä, yksilöllisyyttä ja vähän semmosta kilpailuhenkisyyttäkin. Meijä elämäntyyli on kauheen kiireinen, aikataulutettu, ei keritä käyvä naapurissa kahvilla tai pysähtyä ees kaupassa tuttavan kanssa rupattelemaan. Ehkä WhatsApp-viestit joskus, jos kuulee, et jollakin on jotain ollu, niin voi tulla, tai Facebookin kautta viestin laittaminen, että mitä kuuluu.

Mut että meijän pitäs jokasen miettiä sitä, että me kaikki ikäännytään, ja mikä on sitte se minun verkosto, kun minä ikäännyn. Että monilla voi olla, että lapset asuu eri paikkakunnilla, jos et naapurin luona oo käyny vuosmoisiin, nii voi olla, että vaikee on sitä yhteyttä löytää sit siinä vaiheessa, ku tarvii oikeesti apua ja rollaattorin kanssa postilaatikolle yrittää könkätä. Että tähän pitäs herätä hyvissä ajoin tähän ja koittaa tässä kaikessa kiireessä ja hektisyydessä kuitenkin pittää yllä niitä omia sosiaalisia suhteita. Toki me ollaa ihmiset erilaisiaki, et ei kaikki kaipaa, eikä yksin asuvat tai yksin olevat kärsi yksinäisyydestä, et tässä nii ku kaikessa muussakin, niin se yksilöllisyys täytyy huomioija ja sen henkilön omista tarpeista lähtevä näkökulma. Ihan tässä tunnen piston omassa sydämessänikin tämän asian suhteen, että elämä on niin kiireistä, että kyllä se tahtoo jäähä se sosiaalisten suhteitten ylläpitäminen aika vähäseks.

Ilona Pietarinen: Jyri, sulla oli jotaki.

Jyri Hassinen: Joo, todellakki. Voin vähä avata, et koen ehkä sen, että mitä ite oon nyt ollu toiminnassa mukana, niin varmaan tää Punasen Ristin ystävätoiminta on silleen aika tunnettu, et sit ihmisillä on ehkä semmonen tietosuus siitä, että on olemassa tämmöstä ystävätoimintaa. Aika moni helposti sitte linkittää sen siihen, et no hei, se on siellä Punasella Ristillä. Mut kyllähän se on totta, et jos siä oot ihan täysin yksin, eikä sulla oo mitään yhteyksiä, niin tosi vaikeahan sinne on sit millään tavalla mennä, jos ei oo nettiä, eikä mitään.

Mut mie ite koen, että varmaan ehkä missä me voitas parantaa, niin on ehottomasti se, et me voitas kehittää sitä yhteistyötä muitten järjestöjen kanssa, seurakuntien kanssa, ja tavallaan tuua sitä, et hei, meillä on tämmöstä toimintaa, että esimerkiks vaikka jos on vaikka vanhus käymässä jossain, vaikka sosiaalihoidossa tai jossain vaikka lääkärillä, niin siellä ois jonkunlainen tietopaketti sitten, että hei, meillä on myös olemassa tämmöstä ystävätoimintaa. Mie oon joskus jopa kuullu, et jonkun näköstä tämmöstä on jo olemassa, et siellä, missä vaikka vanhus menee tai vaikka yksinäinen ihminen menee johonki palveluun, ja huomataan, et hän on vaikka yksin, niin siellä sit kerrotas tämmösestä toiminnasta. Se on varmaan se, millä helpoiten sitte päästään saamaan niitä ihmisiä taas jollain tavalla takasin toimintaan. 

Tarja Hirvonen: Joo ja näin sote-ammattilaisen näkökulmasta, niin kyl meijä jokaisen sote-ammattilaisen ja varmaan siellä järjestöissä toimivankin, niin täytys jotenki kulkee silleen tuntosarvet pystyssä. Et monesti esimerkiks terveyspalveluihin hakeudutaan jostain syystä, mutta että jos meillä ois aikaa kuunnella, niin sieltä saattaa löytyä sitten ehkä se vaikka se perimmäinen syy hakeutua sinne terveyspalveluun. On tosi tärkeetä hoitaa heiluvat verensokerit ja säärihaavat ynnä muut kuntoon, mutta siellä taustalla voi olla muitakin syitä. Ja näitä pitäs uskaltaa, niin terveydenhuollon ku sosiaalipuolella varmaan uskalletaanki paremmin, mut terveydenhuollon ammattilaisten ottaa näitä asioita rohkeesti puheeks ja kysyä.

Ilona Pietarinen: Kyllä. Täs on tullu tosi paljon hyviä asioita, eikä voi korostaa tätä ennaltaehkäsevyyden merkitystä. Että mitä varhasemmassa vaiheessa näitä asioita pystys käsittelemään ja niihin sitten puuttumaan, jos tarvetta on, niin kyllähän se on kaikkien etu, ennen kaikkea sen ikäihmisen, mutta myöskin ihan yhteiskunnallisesti aatellen. Tähän lopuks mieli tekis ihan esittää tämmöne kysymys, että mitä kuuluu hyvään vanhuuteen. Ja tuolta noita tutkimuksia ja tämmösiä selvittelyjä kun tutkailin, niin tutkimusten ja kyselyjen perusteella hyvään vanhuuteen kuuluvat muun muassa hyvinvointia tukevat ja itselle merkitykselliset asiat, ikätovereiden seura, hoiva ja huolenpito tarvittaessa, yhteys läheisiin sekä oma rauha. Että välttämättä, niin ku tuolla keskustelussa jo tulikin, että ei kaikki oo halukkaita koko ajan osallistumaan ja aktiivisesti lähtemään, jos ei oo ikinä ollu semmone, vaan viihtyy kotona yksin ja puuhastelee siellä, mitä haluaa.

Minä kiitän keskustelijoita tässä vaiheessa. [taustamusiikki alkaa soimaan] Ja tämä oli viides Siun soten Mikä ikä? –podcastimme. Kiitos, että olit mukana. Seuraavassa jaksossa keskustelemme aiheesta ”oma koti kullan kallis”. Tervetuloa jälleen seuraamme.
[taustamusiikki voimistuu ja hiljenee]