Hoitajajärjestöjen lakon vaikutukset potilaiden ja asiakkaiden hoitoon - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija
Hoitajajärjestöjen lakon vaikutukset potilaiden ja asiakkaiden hoitoon
Hoitajajärjestöjen lakko on laajenemassa koskemaan myös Siun soten erikoissairaanhoitoa. Lakko on alkamassa keskiviikkona 20.4. klo 6 ja se päättyy 4.5. klo 6. Lakko tulee koskemaan vain erikoissairaanhoitoa ja esimerkiksi terveysasemien ja sosiaalitoimistojen toiminta sekä ikäihmisten hoivapalvelut ovat jäämässä lakon ulkopuolelle.
Kiireettömiä aikoja joudutaan perumaan
Siun soten on turvattava kiireellinen hoito sekä asiakas- ja potilasturvallisuus kaikissa olosuhteissa, myös lakon aikana.
Lakon vuoksi Siun sotessa joudutaan perumaan kiireettömiä leikkauksia ja poliklinikkakäyntejä sekä laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia. Asiakkaisiin ja potilaisiin ollaan suoraan yhteydessä. Peruutus voi tulla nopeallakin aikataululla, jopa saman päivän aikana.
Aikojen perumiset on jo aloitettu. Ilmoitamme ajan perumisesta puhelimitse. Puhelut tulevat tavallisesti 013-alkuisista numeroista. Puhelu voi tulla myös tuntemattomasta numerosta. Jos asiakas on antanut Siun sotelle luvan lähettää tekstiviestejä, peruutus voi tulla myös tekstiviestinä, johtajaylilääkäri, palvelujohtaja Susanna Wilen kertoo.
Jos puhelua tai viestiä ajanvarauksen perumisesta ei ole tullut, voi vastaanotolle saapua normaalisti ohjeiden mukaisesti.
Jos vastaanotto- tai leikkausaika perutaan lakon takia, olemme asiakkaaseen myöhemmin yhteydessä ja tarjoamme uuden ajan. Toivomme, että asiakkaat odottaisivat rauhassa meidän yhteydenottoamme ja välttyisimme näin puhelinlinjojen ruuhkautumiselta. Esimerkiksi Päivystysavun 116117 numeroon ei tule soittaa ajanvarauksiin liittyvissä asioissa. Se on tarkoitettu nimensä mukaisesti päivystyksellisiin puheluihin, Wilen muistuttaa.
Siun sote tiedottaa nettisivuillaan (Poikkeukset aukioloajoissa - siunsote.fi) potilaiden ja asiakkaiden hoitoa koskevista järjestelyistä lakon aikana. Sivua päivitetään ja tietoja täydennetään tilanteen mukaan. Pahoittelemme lakon aiheuttamaa häiriötä toiminnassamme.
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
Hyvinvointialuejohtajien verkosto
Hyvinvointialuejohtajien verkosto H23
Alla olevan linkin takaa löydät hyvinvointialueiden johtajien yhteisiä kannanottoja ja tiedotteita.
Siirry hyvinvointialueiden johtajien uutishuoneeseen (stt.fi)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Tammikuun 2025 uutiskirje
- Joulukuun 2024 uutiskirje
- Marraskuun 2024 uutiskirje
- Lokakuun 2024 uutiskirje
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Kuulumisia Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeesta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.