Kuvakaruselli blogit

Blogit

Siun soten blogit

Sisältöjulkaisija

angle-left Älä riko hoitajaasi

Älä riko hoitajaasi

Korona-aika on ollut kaikille raskasta aikaa ja terveydenhuollon ammattilaiset ymmärtävät, että varsinkin osalle asiakkaista se on aiheuttanut paljon ahdistusta ja pelkoakin. Ihmiset haluaisivat mahdollisimman nopeasti saada itselleen rokotteen ja se aiheuttaa ehkä osaltaan reaktion, että osa asiakkaista on kärsimättömiä ja tuskastuneita odottamaan rokotetta. Siun sotessa olemme toimineet ja toteuttaneet rokotusjärjestelyt THL:n ohjeistuksen mukaisesti.

Terveydenhuollon ammattilaiset ovat joutuneet työskentelemään kovan paineen ja kuormituksen alaisina jo pitkän aikaa vallitsevassa tilanteessa. Terveysasemilla asiakkaille pyritään turvaamaan nopea yhteydensaanti ja tuottamaan asiakkaille laadukasta palvelua sekä kiireettömissä että kiireellisissä asioissa koronan hoitamisen lisäksi.

Työnantajan vastuu ja velvollisuus on turvata ja huolehtia työntekijöiden työssäjaksamisesta sekä työhyvinvoinnista. Nyt enenevässä määrin terveysasemien puhelinpalveluun tulee paljon asiakkailta puheluita, joissa hoitajia kohtaan käyttäydytään epäasiallisesti ja loukkaavasti.

Hoitajat kuuntelevat päivittäin puheluita, joissa saavat negatiivista palautetta ja ryöpytystä asiakkailta mm. rokotusjärjestelyihin tai vastaanottoaikoihin liittyen. Heille kiroillaan ja puhutaan epäasiallisesti. Tässä jatkuvassa tulilinjassa työskentelyssä hoitajien jaksaminen on koetuksella ja tämän vuoksi haluan sanoa sen, että älä riko hoitajaasi, koska se ei ole kenenkään etu, jos menetämme kallisarvoista ja osaavaa henkilökuntaa sen vuoksi, että henkinen työnkuormitus käy liian suureksi. Jossain vaiheessa se kamelinkin selkä tuppaa katkeamaan.

Toivoisin työnantajan edustajana, että asiakkaat muistaisivat, että heidän puheluihinsa vastaa hoitaja, joka on ihminen ja jolla on myös tunteet. Hoitaja pystyy vastaamaan yhteen puheluun kerrallaan ja jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen tavoitteena on auttaa asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla ja kaikkien tahtotilana on hyvinvoiva pohjoiskarjalainen.

Koska työ on tällä hetkellä muutenkin erittäin kuormittavaa ja terveysasemien puhelinpalvelussa työskentelevät hoitajat, jotka ovat ns. etulinjassa, joutuvat kokemaan tätä henkistä lisäkuormitusta päivittäin. Tämän vuoksi toivomme, että myös asiakkaat kohtaisivat heidät asiallisesti sekä puhelimessa että vastaanotoilla. Hyvällä yhteistyöllä asiakkaan asiat hoituvat huomattavasti nopeammin ja sujuvammin. 

ylihoitaja

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)

somejako