Nuorten kesätyöt

Haku vuoden 2019 kesätöihin on päättynyt 10.3. Saimme hakemuksia yhteensä 522 kappaletta. Haastattelut tehdään huhtikuussa ja niistä ilmoitetaan hakijoille henkilökohtaisesti. Tieto kesätyöpaikasta tulee nuorille toukokuun aikana.

Siun sotella on tarjolla 200 kesätyöpaikkaa vuosina 2001–2003 syntyneille nuorille. Kesätyöt ovat kahden viikon mittaisia pestejä kesä-elokuun aikana.

Kesätyöt ovat pääosin avustavia tehtäviä ikäihmisten- ja kehitysvammaisten parissa.

Vuonna 2019 uutena kesätyötehtävänä on Siun soten henkilöstölle tarjottava lastenhoitopalvelu, jossa kesänuori menee perheen kotiin hoitamaan työntekijän 7-9 vuotiaita lapsia. Tähän työtehtävään valitsemme ensisijaisesti sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon tai nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon opiskelijoita.

Kesätyöpaikkoja on tarjolla Pohjois-Karjalan ja Heinäveden kuntien alueella Siun soten toimipaikoissa. Tohmajärven ja Rääkkylän toimipaikoissa Siun sotella ei ole kesätyöpaikkoja, koska näissä kunnissa palvelut tuottaa Attendo.

Lisätietoja: tyollisyysyksikko(at)siunsote.fi

Työvoima-koordinaattori

Työvoimakoordinaattori Anne Tuovinen
tyollisyysyksikko(at)siunsote.fi
Puh. 013 330 4216

Yhteystiedot

Siun sote
Rekrytointipalvelut
Puh. 013 330 4216
Torikatu 18 A, 3. krs
80100 Joensuu
rekry(at)siunsote.fi

Seuraa työmahdollisuuksiamme somessa:

Siun soten rekrytoinnin facebook-sivutSiun soten LinkedIn-sivut