Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahden terveysasemalle tehdään ylipaineistus
15.09.2017

Kontiolahden terveysasemalle tehdään ylipaineistus

Kontiolahden terveysasema ylipaineistetaan syyskuun loppuun mennessä. Kontiolahden kunnan ja Siun soten yhteisessä neuvottelussa on todettu, ettei Kontiolahden terveysasemaa kannata enää peruskorjata. Nyt tehtävillä toimenpiteillä pyritään mahdollistamaan tiloissa toimiminen siihen asti, kunnes uusi terveysasema saadaan rakennettua. Tämänhetkisten tietojen mukaan nykyisissä tiloissa on tarkoitus toimia noin kolme vuotta.

Ylipaineistamisen avulla pyritään estämään epäpuhtauksien pääsy rakenteista sisäilmaan ja turvaamaan henkilökunnan työskentelymahdollisuudet. Ylipaineistamisesta on teetetty suunnitelmat ja niiden riittävyyttä on varmistettu asiantuntijalausunnolla. Terveysaseman ylipaineistus tehdään syyskuun loppuun mennessä. Tilojen terveellisyyttä ja toimenpiteiden onnistumista seurataan säännöllisesti.

Siun sotelle ja Kontiolahden kunnalle työtilojen terveellisyys ja turvallisuus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Toimenpiteillä pyritään kaikin keinoin mahdollistamaan se, että palvelut voivat jatkua nykyisissä toimitiloissa uuden terveysaseman valmistumiseen saakka.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)