Ajankohtaista

Uutisarkistot: 2017, 2016, 2015

« Takaisin

Keskussairaalan uusi päivystysrakennus harjannostajaisvaiheessa

Keskussairaalan uusi päivystysrakennus harjannostajaisvaiheessa

Pohjois-Karjalan keskussairaalan uudistuva päivystysrakennus eli J2- laajennus on harjannostajaisvaiheessa. Vuonna 2016 alkaneessa rakennushankkeessa uudistetaan täysin niin sanotun päivystävän sairaalan ydin, johon kuuluvat päivystys, teho-osasto ja tehovalvonta, heräämö ja vatsakeskus sekä tiloja röntgenille. Laajennuksen myötä myös keskussairaalan lastenkeskuksen poliklinikka, vuodeosasto ja tehohoito saadaan uusiin, yhteisiin tiloihin. Samoin vatsakeskuksen tällä hetkellä eri tiloissa toimivat vastaanotot ja tähystystoiminta yhdistetään.

Laajennus rakentuu vanhan sairaalarakennuksen yhteyteen, jolloin uuteen rakennukseen sijoittuvat yksiköt saadaan leikkaus- ja synnytyssalien välittömään läheisyyteen. Toimintojen aiempaa tehokkaampi sijoittelu mahdollistaa entistä sujuvamman hoidon ja kasvavien potilasmäärien hoitamisen myös tulevaisuudessa.

Laajennuksen rakentaminen on edennyt aikataulussa ja rakennus on tarkoitus ottaa käyttöön alkuvuodesta 2020.

Laajennuksen kokonaispinta-ala on 19 140 m² ja sen kustannusarvio on noin 42,2 miljoonaa euroa. Laajennuksen pääarkkitehtina toimii Raami Arkkitehdit Oy:n Rami Kolehmainen ja pääurakoitsijana Rakennustoimisto K. Tervo Oy.


Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Viestintäpäällikkö
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija
Nadia Sabour
puh. 013 330 4525
nadia.sabour(at)siunsote.fi

Tietojärjestelmäpääkäyttäjä
Mirja Laukkanen
puh. 013 330 4303
mirja.laukkanen(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Tilaa uutiskirjeitämme:

SiVa-hankkeen uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilun etenemisestä.
Lue lokakuun 2018 uutiskirje
Tilaa uutiskirje tästä

Perhekeskusten terveiset
Pohjois-Karjalan LAPE-hankkeen uutiskirjeessä kerrotaan hankkeen etenemisestä ja perhekeskusten kuulumisia.
Lue lokakuun 2018 uutiskirje
Tilaa uutiskirje tästä

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)